FANDOM


Ihmiset ovat UNDERTALE:ssa laji, kuten hirviötkin. Pelin alussa käy selväksi, että ihmiset ja hirviöt olivat kauan sitten sodassa toisiaan vastaan, että ihmiset voittivat ja vangitsivat hirviöt maan alle maagisella loitsulla.

EDUSTAJAT Edit

Pelissä ihmisiä ovat Frisk, Chara ja muut pudonneet ihmiset. Muita ihmisiä on myös näydetty pelin kulun aikana, mutta heistä ei ole kerrottu muuta kuin että he taistelivat hirviöitä vastaan (alku) ja haavoittivat Asrielia (New Home).

BIOLOGIA Edit

UNDERTALE:ssa ei ole kerrottu paljoa ihmisten biologiasta, joten on oletettavaa että se on samanlaista / melkein samanlaista. Se, mitä ON kuitenkin kerrottu, tuo huomioomme seuraavan: ihmiset ovat todella suuressa sidoksessa sieluunsa. (pyydän, lisätkää jotain, olen katsonut liikaa AskFriskAndCompany:a joten en muista mikä on todistettavaa pelistä ja mikä pelkkää faniteoriaa)

SIELUT Edit

On kerrottu, että ihmisillä on pelissä voimakkaat sielut. Niiden kerrotaan sisältävän Päättäväisyyttä joka antaa niille voiman olla olemassa jopa kuoleman jälkeen. On kuitenkin vahvistettu että Asgoren luona olevien ihmissielujen värit symboloivat eri asioita, lista edellä. (Frisk mukaanluettuna)

vaaleansininen = kärsivällisyys

oranssi = rohkeus

sininen = eheys

violetti = sinnikkyys

vihreä = kiltteys

keltainen = oikeudenmukaisuus

punainen = päättäväisyys

Ad blocker interference detected!


Wikia is a free-to-use site that makes money from advertising. We have a modified experience for viewers using ad blockers

Wikia is not accessible if you’ve made further modifications. Remove the custom ad blocker rule(s) and the page will load as expected.