FANDOM


Chara on ensimmäinen ihminen joka putosi Alamaailmaan. Hän on Torielin ja Asgoren kuollut adoptiolapsi. Kuten Friskinkään, Charan sukupuolesta eikä iästä ole varmuutta. Charasta tuli kuolemansa jälkeen demoni/henki/aave, joka nähtävästi seuraa Friskia joka paikkaan (kerrotaan Murhareitin lopussa). Charan viimeinen toive oli nähdä kotikylänsä kukat vielä viimeisen kerran. Chara kuoli vakavaan sairauteen, jonka jälkeen hänen adoptioveljensä Asriel Dreemurr otti hänen sielunsa ja vei sen avulla hänen ruumiinsa esteen läpin entiseen kotikyläänsä kukkakedon päälle täyttäen sisaruksensa viimeisen toiveen. Kyläläiset kuitenkin luulivat Asrielin nähdessään että tämä oli tappanut lapsen (Charan), ja kävivät tämän kimppuun, tappaen tämän.

Moni uskoo Charan olevan vastuullinen Murhareitistä, mutta se on epätodennäköistä; Paisfistireitissä hän ei edes yritä tehdä mitään pahaa, ja Murhareitissä hän kertoo, että pelaaja ohjasi hänet tappamisen suuntaan, ja näin ollen Chara auttoi lopussa Friskia tappamaan Sansin ja Floweyn (hän kertoi Friskille, että tämän pitäisi jatkaa hyökkäämistä Sansia vastaan, ja lopussa Chara itse hyökkäsi Sansin ja Floweyn kimppuun). Pasifistilopussa Chara näyttää auttavan Friskia kääntämällä tälle Frogittien puheen, kertomalla hirviöiden tiedot/stats:it sekä näyttämällä Asrielille muistot siitä, kun Asriel ensimmäisen kerran tapasi sisaruksensa.

Ad blocker interference detected!


Wikia is a free-to-use site that makes money from advertising. We have a modified experience for viewers using ad blockers

Wikia is not accessible if you’ve made further modifications. Remove the custom ad blocker rule(s) and the page will load as expected.